Glukoosi (myös rasitus-)

fS-Gluk	KL 1469
S -Gluk	KL 1473
P -Gluk	KL 1471
fP-Gluk	KL 1468
dU-Gluk	KL 1465
Li-Gluk	KL 1470

Rasitusnäytteet:
fP-GlukR0h	ATK 9142
P -GlukR1h	ATK 12128
P -GlukR2h	ATK 9143
P -GlukR3h	ATK 12129

Akkreditoitu menetelmä.
Li-Gluk Alihankinta, menetelmä akkreditoitu tekopaikan laatujärjestelmän mukaisesti

Indikaatiot

Diabeteksen diagnostiikka. Diabetes mellituksen sekä heikentynyt glukoosin sieto (IGT)- ja heikentynyt paastoglukoosi (IFG) -tilojen diagnostiikka. Reaktiivisen hypoglykemian tutkiminen.

Potilaan esivalmistelu sokerirasituskoetta varten

Potilas paastoaa ennen suunniteltua rasitusnäytteen ottoa varten 12 tuntia (sallittu vaihteluväli 10 - 14 tuntia). Paaston aikana voi juoda kohtuullisesti vettä. Myös glukoosiliuoksen nauttimisen jälkeen vettä saa juoda tarpeen mukaan. Koetta edeltävänä päivänä tulee nauttia riittävästi hiilihydraatteja. Fyysistä rasitusta tulee välttää välittömästi ennen koetta, samoin ei-välttämättömiä lääkkeitä. Tupakointi on kielletty.

Rasituskokeen suoritus

Kun kokeen 0-näyte on otettu, potilas nauttii glukoosiliuoksen, jossa on 75 g glukoosia 300 ml:ssa vettä. Plasman glukoosin rasitusnäytteet (P -GlukRxh) otetaan 3 tunnin kokeessa seuraavasti: 0, 1, 2 ja 3 tuntia.

Viiden tunnin kokeen aikana voi joillekin potilaille kehittyä hypoglykemian oireita, jotka tavallisesti ilmenevät 3 - 5 tunnin kuluttua glukoosin nauttimisesta.

Osa potilaista voi oksentaa glukoosiliuoksen, jolloin koe keskeytetään. Myös selvien hypoglykemiaoireiden ilmetessä koe voidaan keskeyttää ja potilaalle antaa ruokaa.

Näyteastia

Seerumi: Seerumiputki tai seerumigeeliputki
Plasma: Fluoridisitraattiputki (sokeriputki)
Virtsa tai likvori: Näyteputki, erotteluputki, kirkas 5 ml, (soveltuvuus mm. lisäaineeton virtsa-analytiikka)

Näyte

fS/S-Gluk: 1 ml paastoseerumia. Näyte on sentrifugoitava 20 - 30 minuutin kuluttua näyteenotosta.
fP/P-Gluk: Fluoridisitraattiputki (FC-putki) kokoverta tai 1 ml erotettua plasmaa.
Muuhun kuin FC-putkeen otettu näyte on sentrifugoitava 20 - 30 minuutin kuluttua näytteenotosta.
dU-Gluk: 1 ml hyvin sekoitettua vuorokausivirtsaa. Säilytys keräyksen aikana kylmässä. Virtsamäärä mitataan.
Li-Gluk: 1.0 ml likvoria, minimimäärä 0.5 ml, joka sentrifugoidaan välittömästi.

Säilytys ja lähetys

Seerumi tai erotettu plasma säilyy 7 vrk jääkaapissa, pidempiaikainen säilytys pakastettuna. Seerumin voi lähettää geelin päällä.
Kokoverinäyte (FC-putki) säilyy vuorokauden sentrifugoimatta huoneenlämmössä tai jääkaappilämpötilassa. Erotettu näyte tai sentrifugoimaton säilöputki lähetetään huoneenlämpöisenä.
Virtsa: Säilytys pakastettuna. Lähetys kylmälähetyksenä tai pakastettuna.
Selkäydinneste: Näyte säilytetään ja lähetetään pakastettuna. Selkäydinnestenäyte on saatava glukoosimääritykseen tunnin kuluessa näytteenotosta tai näyte on pakastettava.

Menetelmä

Heksokinaasimenetelmä.

Tekotiheys

Ma-la

Vastausaika (arkipäivää)

Samana päivänä

Viitearvot

fS-Gluk	4.0 - 6.0	mmol/l
fP-Gluk	4.0 - 6.0	mmol/l
dU-Gluk	alle 0.7	mmol
Li-Gluk	2.3 - 4.3	mmol/l

Rasitusnäytteiden viitearvot:
Normaali glukoosinsieto	aikuiset	lapset
0 h näyte	< 6.1 mmol/l	< 7.0 mmol/l
2 h näyte	< 7.8 mmol/l	< 7.8 mmol/l
Kohonnut paastoglukoosi (IFG)
0 h näyte	≥ 6.1 ja < 7.0 mmol/l
2 h näyte	< 7.8 mmol/l
Heikentynyt glukoosinsäätely (IGT)
0 h näyte	< 7.0 mmol/l
2 h näyte	≥ 7.8 mmol/l
Diabetes mellitus (DM)
0 h näyte	≥ 7.0 mmol/l
2 h näyte	≥ 11.1 mmol/l

Tulkinta

Seerumi / plasma:
Diabetes mellitus, myös piilevissä muodoissa, voidaan todeta glukoosin nauttimisen aiheuttaman plasman glukoosipitoisuuden normaalia korkeamman nousun perusteella. WHO:n suosituksessa erotetaan diabeteksen lisäksi tilat heikentynyt paastoglukoosi (impaired fasting glucose, IFG), jossa paastoglukoosi on diabetesta lievemmin koholla ja glukoosikokeen tulos normaali, mutta diabeteksen riski on lisääntynyt, ja heikentynyt glukoosin sieto (impaired glucose tolerance. IGT), jossa glukoosikokeen tulos poikkeaa normaalista diabetestautia lievemmin.

Diabeteksen diagnostinen paastoseerumin raja-arvo on 7.0 mmol/l. Mikäli glukoosiarvo ylittää viiteylärajan, mutta on alle diabetesrajan, puhutaan "kohonneesta paastoglukoosista" (impaired fasting glucose, IFG), joka käsitetään diabeteksen puhkeamisen riskitekijäksi, ei itsenäiseksi aineenvaihdunnalliseksi luokaksi. WHO:n suosituksessa korostetaan, ettei oireettoman henkilön diabetesdiagnoosia saa koskaan perustaa yhteen verensokerimääritykseen. Kohonnut paastoglukoosi ja kahden tunnin sokerirasitusarvo seulovat lisäksi hieman eri henkilöitä, joten ne täydentävät diagnostiikassa toisiaan. Ilmeisesti kahden tunnin arvo toimii paremmin iäkkäillä ja normaalipainoisilla ja paastoarvo parhaiten liikapainoisilla. Henkilöillä, joilla on kohonnut paastoglukoosi (IFG), voi olla myös heikentynyt glukoosinsäätely (impaired glucose regulation, IGT) tai diabetes, mutta asiaa ei voi varmentaa ilman sokerirasituskoetta. Lisäksi on muistettava, että useisiin endokrinologisiin tiloihin ja mm. stressiin voi liittyä jonkin verran kohonneita paastoverensokeriarvoja. Alentunut paastoverensokeritaso (hypoglykemia) viittaa insuliinin tai oraalisen diabeteslääkityksen liika-annokseen tai harvemmin insulinoomaan, muihin endokriinisiin sairauksiin, maksan tai munuaisten toimintahäiriöihin tai fysiologiseen tilaan (fyysinen rasitus, alkoholin käytön jälkitila).

Viiden tunnin kokeen perusteella voidaan todeta myös reaktiivinen, aterian jälkeinen hypoglykemia. Tähän viittaa se, että plasman glukoosipitoisuus on jossakin näytteessä alle 3.0 mmol/l, etenkin, jos potilaalla on samalla hypoglykemian oireita. Noin 3-4 tunnin kuluttua ilmenevä reaktiivinen hypoglykemia voi viitata varhaisvaiheen diabetekseen. Samanaikaisesti tehdyt insuliinimääritykset voivat olla erotusdiagnostisesti hyödyllisiä.

Virtsa: Suurentunut veren glukoosipitoisuus on yleisin glukosurian syy. Normaalistikin toimivat munuaiset alkavat päästää glukoosia virtsaan verensokerin ylittäessä ns. munuaiskynnyksen, joka on keskimäärin 9.0 mmol/l (vaihtelee yksilöllisesti 8.0 - 11.0 mmol/l). Munuaisten glukoosikynnys voi alentua raskauden aikana. Tilapäistä glukosuriaa esiintyy useiden sairauksien yhteydessä. Tubulusta vaurioittavat munuaissairaudet aiheuttavat pysyvää glukosuriaa, vaikka verensokeri olisi normaalikin.

Selkäydinneste: Glukoosipitoisuus on selkäydinnesteessä 40 - 85% seerumin pitoisuudesta ja seuraa viiveellä seerumissa tapahtuvia muutoksia. Glukoosipitoisuus laskee selkäydinnesteessä infektioiden, selvimmin bakterimeningiittien yhteydessä, joissa glukoosipitoisuus laskee lähelle nollaa. Virusmeningiitissä lasku on lievä tai taso jopa pysyy viitealueella. Aivokasvainten yhteydessä voidaan myös todeta madaltuneita pitoisuuksia. Kohonnut glukoositaso on lähes aina seurausta hyperglykemiasta.

Kirjallisuus

Report of a WHO Consultation. Definition, Diagnosis and Classification of Diabetes Mellitus and its Complications. Part 1: Diagnosis and Classification of Diabetes Mellitus. Geneva 1999.
Valle T, Koivisto VA, Reunanen A, Kangas T, Rissanen A. A glycemic control in patients with Diabetes in Finland. Diabetes Care 1999; 22:575-579.

Tiedustelut

Ammattilaisneuvonta
ammattilaisneuvonta@synlab.fi

Päivitetty: 09.05.2025

Takaisin